pehku_tahko_www

Tästä kaikki alkoi

… julistaa Pehkubaarin ovesta löytyvä, heinäkasassa rakastuneen näköisinä kellivää Liinamaan pariskuntaa esittävä juliste. Kyllä, paljon sai varmasti alkunsa siitäkin, mutta jos ihan tarkkoja ollaan, sai aivan kaikki alkunsa korillisesta keltaista Jaffaa. Siitä korillisesta, jonka Liinamaan Jouko-isännän isä ja Jaana-emännän appiukko Basilius eli Pasi kantoi rantasaunalleen 60-70-lukujen taiteessa.

Hetkinen. Miten limpparikori liittyy Tahkovuoren ja koko Nilsiän legendaarisimpiin lukeutuvan perheyrityksen alullepanemiseen? Lasipulloistako laukesi alku Loma-Rantalalle, Pehkubaarille, Mualiman Saunalle ja herra ties mille kaikelle muulle? Eihän se voi niin olla? Vai voiko se? Kyllä se vaan voi.

Tuohon maailman aikaan Tahkolahden rannalla eli nykyisten laskettelurinteiden paikalla kasvoi vielä sankka metsä. Matkailuelinkeino oli tuntematon sekä outo sana, ja jos sen joku olisi seudun asukkaille selittänytkin, ei se luultavasti olisi irrottanut ihmisistä kuin korkeintaan röhönaurut. – Jotta joku muka nuita mäenlaskijoita majottamalla eläs! Elä nyt heekkojas huvasta, ee tiällä päin muulla eletä kun lehmän lypsyllä ja savotassa käännillä. Niin sitä tuumittiin.

Mutta Basilius Liinamaapa näki toisia pitemmälle, ja otti omaan saunaansa kylpemään melkoisen lauman Puistohiihdoissa hikoilleita urheilijoita. – Pittää viijjä nämä juotavat niille valamiiks, arveli Basilius, nosti kirkolta varta vasten ostetun limonadikorin käsiinsä ja kantoi sen pukuhuoneeseen saunojia odottamaan.

Pikku-Jouko katsoi sitä touhua vierestä, silmät pyöreinä ja suuresti hämmästellen. Että korillinen limpparia! Kokonainen korillinen! Jopa on etelän ihmisillä elämä hienoa! Mutta vielä hienommaksi meni, sillä ennen pitkää Liinamaat tarjosivat Tahkolla kävijöiden käyttöön saunansa lisäksi myös majoitustiloja. Maatilamatkailu muotoutui omaksi elinkeinokseen, sen rinnalla kasvatettiin sikoja ja vartuttuaan isännän saappaita alkoi sovitella jalkaansa Jouko-poika.

Vuosikymmenet vaihtuivat, Tahkovuori turposi, uudet rinteet rakennettiin ja Jörn Donner, Kalevi Keihänen sekä Urpo Lahtinen antoivat kasvonsa toiselle puolen Tahkolahtea rakennetulle parakkimalliselle hotellille. Liinamailla riitti kävijöitä, isäntäväellä piisasi puuhaa. Vapaita iltoja sattui Joukollekin harvakseltaan, mutta erään kerran sellainen kalenterista löytyi ja miten lie kohtalo kuljettanut nuoren Liinamaan Nurmekseen, Pohjois-Karjalan porteille.

Siinä sattui kulku johonkin paikalliseen kapakkaan, ja omassa pöydässään maatilamatkailubisneksestään puhuneen Joukon sanat tarttuivat samassa salissa istuneen Jaana Sahlmanin korviin. Matkailualaa opiskellut joensuulaisneito Jaana innostui komean nilsiäläismiehen puheista välittömästi, eikä mennyt montaakaan minuuttia kun tuleva pariskunta istui samassa pöydässä. – Minä voin kyllä tulla sulle emännäks, sanoi Jaana. – Tulehan nyt ensiks yheks kesäks, niin katellaan jotta oisko sinusta emännäks, rajoitteli Jouko. Ne puheet eivät jääneet pelkiksi puheiksi, sillä kahden viikon kuluttua Jaana seisoi Liinamaiden sikalassa hämmästelemässä elämänsä ensimmäistä elävää sianporsasta. Kaupunkilaistyttö ei kuitenkaan possua pelästynyt, ja kolmen vuoden kuluttua tanssittiin Jaanan ja Joukon häitä. Vähänhän siinä tietysti koeaika venähti, mutta yhtä kaikki; Liinamailla oli nyt nuori emäntä, joka kävi töissä paikallisessa matkatoimistossa, opetteli salvamaan porsaita sekä suunnitteli nuoren isännän kanssa tulevaisuutta.

Yhdeksänkymmentäluvun alussa Jaana lähti vieraan miehen matkaan. Ei tosin pahoille teille, vaan paremminkin päinvastoin, sillä Liinamaan emäntä perusti Tahkon tuolihissirinteiden laelle alppihenkisen, Panorama-baariksi kastetun rinneravintolan yhdessä Mika Hokkisen kanssa. Entuudestaan rinteiltä ei ravintoloilta löytynyt, laskettelijoiden tankkauksesta huolehti vain mäen juurelta löytynyt Hukka eli nykyinen Tirol. Panoraman toiminta pyörähti hyvään alkuun, mutta Jaanan osalta sen emännöinti jäi kesken, kun kaksi uutta Liinamaata alkoivat ilmoitella maailmaan saapumisestaan. Kaksoispojat syntyivät 90-luvun puolivälin tienoilla, ja vähän myöhemmin tyhjeni Liinamaiden sikala. Jäljelle jäi vain tuhti kasa pehkupaaleja. Kyllä. Pehkupaaleja.

Asioita vähänkin tunteva voi jo arvata tarinan jatkon. Eli sen, että seuraavaksi tuli Pehkubaari. Ennen Pehkubaaria Liinamaat olivat toki ehtineet kokeilla monenlaista. Jouko oli tehnyt hiihdonopettajan hommia, rinteillä oli pidetty Vekaraparkkia ja mökkeihin oli toimitettu särvintä. Mutta sitten tuli eteen kisarinteiden laelle unohtunut lipunmyyntikoppi, jonne Jaana ja Jouko avasivat Mualiman kuppi-nimisen, Wolrd Cup-sanan mukaan kastetun rinneravintolan itsenäisyyspäivänä 1996. Kiitosta tuli enemmän kuin tarpeeksi, mutta baarin paikkaa pidettiin vääränä. Kuka hurja se nyt jaksaa kapakkareissun takia rinteen laelle kiivetä! – Jos tuote on hyvä, niin kyllä sitä kiivetään, arveli isäntäväki.

 Eikä väärässä ollutkaan, sillä jo pääsiäiseen mennessä uusi baari oli osoittautunut liian pieneksi. Liinamaat miettivät laajennusideoita, ja kuningasajatuksen antoi naapurin isäntä: – Mulla ois Sahalahella yks tuttu ukko, joka tekköö viijensaan kilon kokosia jättipaalija. Tilatkee siltä muutama semmonen. Se ajatus sytytti, ongelmana oli enää paalien perille saaminen. Oli tiistai-ilta, ja laajennus piti saada valmiiksi torstaihin mennessä. Onneksi kävi niin, että nilsiäläinen kuorma-autokuski oli tulossa kotiinsa Tampereen suunnasta. Paalit saapuivat Tahkolle keskiviikkoiltana, Jouko lastasi painavan pehkulastin metsä- koneensa kyytiin ja valjasti koneen eteen kaksi tampparia, jotka vetivät monitonnisen kuorman mäen päälle. Rinteiden päältä kellistettiin paksu mänty kurkihirreksi, kattotarpeet haettiin Juankoskelta ja torstai-aamuun mennessä Pehkubaari oli valmis.

Vaikka pehkulaajennus valmistuikin nopealla aikataululla, syntyi rinteen päälle jo talvi- pakkasilla tehty Mualiman sauna vielä sitäkin sukkelammin. Mualiman cupin avajaisissa löylyhuoneen mäen päälle rakentamisesta vitsailleen Erkki J. Pentin läpänheitto kävi todeksi, kun Liinamaat kuljettivat kauan seisomassa olleet saunahirtensä mäen päälle. – Elekee hurjuta. Ee tänne voe mittään rakentoo, tuumaili saunantekotöihin keskellä talvea hätyytelty kirvesmies, mutta Jouko-isäntä ei rakennusmiehen epäilyksiin yhtynyt.

Sauna nousi kallion päälle, syöksylaskijoiden vanhalle lähtöalustalle. Sana saunanrakentamisesta levisi nopeasti, ja ensimmäiset löylyvaraukset tehtiin jo ennen koko rakennuksen valmistumista. Varaukset otettiin tietysti vastaan, saunan piti lämpiämän asiakkaille vuoden 1997 tammikuun kuudenteentoista päivään mennessä. Määräpäivän aamuna saunan varaaja varmisteli löylyynpääsyjään, kertoi olevansa matkalla Tahkovuorelle ja odottavansa innolla illalla luvassa olevia löylyjä. Asiakkaan puheluun vastannut, sattumalta saunanrakennustyömaalla ollut Jaana ei voinut kuin myötäillä soittajan puheita silmät kauhistuksesta pyöreinä, sillä uudisrakennus oli vielä määräpäivän aamuna pahasti keskentekoinen.

Mutta lupaus on lupaus, ja kun asiakkaat astuivat illalla saunan ovesta sisään, luikahtivat kirvesmiehet saunan ovesta ulos. Kehut olivat kovat, ja ensimmäisenä talvena Tahkon laella saunotettiin yli viisikymmentä ryhmää kahden kuukauden aikana. Nykyisin saunojien määrä on noin nelinkertainen.

Tänä päivänä Pehkubaarissa ei enää pehkuseinämiä ole, mutta muuta mielenkiintoista sieltä toki löytyy. Baaria on kalustettu rakkaudella ja hyvällä maulla, seinillä roikkuu tavaraa vanhoista suksista Suomi-konepistooliin. Rakennusmateriaalin skaala on laaja, se ulottuu aina mielisairaalan ikkunasta naapurin navetan seinäräppänään. Eikä ravintolan imago muutenkaan kovin kapea ole, sillä tarvittaessa se toimii niin á la carté-tasoisena ravintolana kuin hillittömänä after ski-biletyspaikkanakin.

Lyhyesti sanoen: Pehkubaari on oman alansa ehdoton legenda. Mutta ei sovi väheksyä Loma-Rantalaakaan, kuten ei muitakaan Liinamaa-palveluiden toimipisteitä. Laatua löytyy niistä kaikista, laatua oikein isolla ällällä. Ja jos ette usko, niin mänkee ja testatkee. Eli suomeksi: kannattaa kokeilla.

Jaana on palannut Sahlman nimiseksi ja omistaa Pehkun 100 prosenttisesti. Jouko pyörittää sukutila Loma-Rantalaa yhdessä sisaruksiensa kanssa. Lapset Eino ja Väinö auttelevat Pehkussa koulun ohella, Väinö toimii porukoita villitsevänä tiskjukkana ja Eino auttaa salissa ja keittiössä. Aikuisena musiikki vie Väinöä ja siitä tullee oletettavasti  leipätyö, Einoa taas vie ravinto, liikunta ja golf… Joten Pehkun kohtalo on osin auki.

Anniskelupaikkoja Tahkon huipulla on nykyisin 1046 kpl ja Pehku on yksi Suomen suosituimmista afterskiravintoloista.

Lämpimästi tervetuloa Pehkuun!